tiistai 11. joulukuuta 2012

Tauluista, taiteilijoista ja ihmisistä

Heipä hei

Tässä blogimerkinnässä uutistiimimme ajatteli ottaa hetken etäisyyttä työryhmästämme ja omista tekemisistämme ja keskittyä hetken ihmisiin jotka ovat ystävällisesti lainanneeet omatekoista taidettaan meidän käyttöömme.

Ensimmäisenä otettakoon käsittelyyn valokuvataiteilija ja säveltäjä Lauri Lempiäinen, joka vastaa uutislavasteimme seinällä olevista isoista valokuvista, joissa näkyvät hänen malliensa kasvot. Lauri työskentelee Studio Leo:n palkkalistoilla ja sivustolta on mahdollisuus myös kuunnella Laurin säveltämää materiaalia.
Nimensä mukaan lempeä Lauri on mitä mainioin mies, jonka puoleen osuuskuntamme on pystynyt ja pystyy edelleen kääntymään hädän hetkellä. Itseasiassa käytimme Laurin palveluita niin ahkerasti, että nimitimme hänet muutama viikko sitten viralliseksi osuuskuntamme jäseneksi.

Seuraava mies on pohjanmaan kaunein ja rehellisin kuva-artesaani Jesse Harjunen. Vaatimaton taiteilija toimii tällä hetkellä Tampereen päästä käsin ja hänen nimensä voi tulla vastaan niin sarjakuvapiireistä kuin maalaustaiteenkin parista.
Lavasteissamme Jessen käsialaa on värikäs kameleontti-taulu, jonka kameleontin iho muodostuu erinäisten elintarvikkeiden etiketeistä. Teoksissaan Jesse pyrkii ilmaisemaan itseään mitä omaperäisimmillä tavoilla mikä antaakin hänen teoksilleen hänen näköisensä ilmeen joka kerta.

Naiskauneutta karskin komeiden mies taiteilijoidemme keskuuteen tuo Helsingistä lähtöisin oleva Linda Andersson, joka on mukana niin osuuskunnasasamme KULMAT-matkailuohjelmassa kuin lastenohjelma-Fannilassakin.Ainakin tällä hetkellä Linda valokuvaa ihan harrastusmielellä, mutta tekee sitä ammattilaisen intohimolla.
Lindan on lahjoittanut käyttöömme 3 pientä mustavalkoista taulua joissa esiintyy erinäisiä elementtejä luonnosta, toiset ihmisen luomia ja toiset ihan äitimaan käden jälkeä.

Tässä nämä meidän taiteilijamme ovat sitten esittelyssä.
Mainittakoon vielä että jokaisessa uutislähetyksessämme vaihtuvista nalleista vastaa Pauliina Karjalainen. Mikäli sikäli niitä voi taiteeksi kutsua.

Until next time

-Väri-TV:n uutistiimin Mikko Kuittinen